facebookgoogle plustwitteremail

Petri Kolehmaiselle liikunnan ansiomitali

Petri "Putte" Kolehmaiselle liikunnan ansiomitali

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt liikunnan ansiomitalin Turun Ju-Jutsuseura ry:n Petri Kolehmaiselle 27.2.2017.

Petri Kolehmainen on aloittanut kamppailulajiharjoittelun Turun Ju-Jutsuseurassa vuonna 1991. Hän on toiminut seuratoiminnan vastuutehtävissä sekä juniori- ja aikuisryhmien valmennustehtävissä yli 20 vuoden ajan. Kolehmainen on seuran pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hänen johdollaan Turun Ju-Jutsuseura kasvoi ja komistui 12 vuoden ajan vuosina 2002-2013.

Vuodesta 2012 alkaen Kolehmainen on toiminut Turun Kamppailuareenan valmennuspäällikkönä. Hokutoryu ju-jutsun päävalmentajana hän on toiminut viimeiset  11 vuotta. 

Kolehmaisen valmentama Turun Ju-jutsuseuran ottelutiimi on palkittu Hokutoryu ju-jutsun suomenmestaruuskilpailujen parhaana seurana kolmena vuonna peräkkäin vuosina 2014-2016. 

Kolehmaisen kädenjälki näkyy Hokutoryu ju-jutsun kilpailutoiminnassa myös oman seuran ulkopuolella. Hän on ollut aktiivisesti mukana kilpailutoiminnan kehittämisessä. Kolehmainen on yksi Hokutoryu ju-jutsun kilpailutoiminnan vastuukouluttajista.

Valmennus- ja kilpailutoiminnan lisäksi Petri Kolehmainen edistää myös Hokutoryu ju-jutsun muita osa-alueita, toimien mm. itsepuolustus-, uhkatilanne- ja voimankäyttökouluttajana. Päivätyössään turvallisuusalan opettajana hän vie eteenpäin turvallisuusalan ju-jutsutoimintaa.

Kilpaileminen on Kolehmaisella aina ollut lähellä sydäntä. Hän on Hokutoryu ju-jutsun kuusinkertainen ja hallitseva suomenmestari. Kolehmainen on kerännyt arvokisamenestystä myös brasilialaisessa ju-jutsussa ja on sekä brasilialaisen ju-jutsun että lukkopainin moninkertainen suomenmestari.

Kolehmaisella on tällä hetkellä 4. asteen musta vyö Hokutoryu ju-jutsussa, musta vyö brasilialaisessa ju-jutsussa sekä vyöarvo potkunyrkkeilyssä.

Vuonna 2013 Kolehmainen palkittiin Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kultaisella ansiomerkillä tunnustuksena ansiokkaasta seuratoiminnan kehittämistyöstä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille.